Sosiaalityön tutkimuksen päivät 2018

16.02.2018 kl. 00.00 – 00.01

XX Valtakunnalliset sosiaalityön tutkimuksen päivät 15.-16.2.2018, Tampereen yliopisto

Teena: Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä

Koti on sekä konkreettinen paikka että metaforinen käsite. Se koskettaa sosiaalityötä monella tavalla. Sosiaalityöntekijät ovat perinteisesti jalkautuneet ihmisten koteihin ja digitalisaation myötä sosiaalityö tulee lisääntyvästi koteihin sähköisinä palveluina ja internet-välitteisinä kohtaamisina. Koteja myös arvioidaan esimerkiksi lasten kasvuympäristöinä ja vanhojen ihmisten elämisen paikkoina sekä rakennetaan julkisia koteja turvattomien ja rikkoutuneiden yksityisten kotien tilalle. Toisaalta sosiaalityössä pyritään ihmisten kotouttamiseen, oman paikan ja kuulumisen tunteen vahvistamiseen esimerkiksi asunnottomuus-, mielenterveys-, päihde- ja maahanmuuttajatyössä. Kaiken kaikkiaan se, mitä koti kullekin ihmisille merkitsee ja voiko merkityksellisiä koteja olla useita, ovat sosiaalityössä olennaisia kysymyksiä. Vielä metaforisemmin tarkastellen päivien teemaa voi lähestyä sosiaalityön omien kotien kautta. Millaisia ovat sosiaalityön omat teoreettiset, metodologiset ja yhteiskunnallis-historialliset juuret, mistä sosiaalityö on itse kotoisin ja millaisiin paikkoihin se tulevaisuudessa haluaa kotoutua tai tulee kotoutetuksi?

Sosiaalityön tutkimuksen seuran jäsenet pääsevät osallistumaan Sosiaalityön tutkimuksen päiville ilmaiseksi. Jäseneksi voit liittyä ottamalla yhteyttä seuran sihteeriin johanna.ranta@uta.fi.

Tarkemmat yksityiskohdat seuraavista Sosiaalityön tutkimuksen päivistä (kuten ohjelma ja ilmoittautuminen) julkaistaan lähempänä tapahtuman ajankohtaa. Toivotamme jo tässä vaiheessa kaikki kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi kuuntelemaan esityksiä ja keskustelemaan sosiaalityöstä ja sosiaalityön tutkimuksen ajankohtaisista teemoista!
 

Tutustu ohjelmaan!



Plats
Tampere